Lomalla

03.01.2024

"Olen käynyt pitkään Al-Anonissa, mutta kun menetän tyyneyteni, olen kuin aallokossa oleva vene, joka ajelehtii sinne tänne. Ryhmässä saan veneeni oikeaan "kurssiin" ja selviän aallokosta. Sen vuoksi minä tarvitsen ryhmää. "

Al-Anon-ryhmät toimivat kaikkialla maailmassa ohjelmamme mukaisesti.

Matkustimme jälleen Teneriffalle Puerto de la Cruziin katkaisemaan pimeää syksyä. Vuosi sitten päätimme viettää siellä pitemmän aikaa, mutta minun sairastumiseni vuoksi kestoksi jäi kolme viikkoa.

Perille tultuamme olin väsynyt lentokentällä odottelun, pitkän lennon ja myöhäisen saapumisen vuoksi. Seuraavana päivänä kävelimme kahvipaikkaan, jossa aiemmin tapasimme AA:laisia ja Al-Anoneita ja nyt kahvila oli suljettu. Kolmantena päivänä sairastuin ja nukuin koko päivän. Hotellin siivooja yritti tulla siivoamaan, vaikka meillä oli ovessa lappu, että ei siivousta. Ei siis ollut ihme, että tuli tunne, että mikään ei onnistunut ja oli virhe lähteä tälle matkalle.

Vointini kuitenkin koheni jo seuraavana päivänä, mutta kielteisyys jäi mieleeni. Onneksi torstaina oli ryhmä! Al-Anon-ryhmä toimii skandinaavisen kirkon tiloissa "lasihuoneessa" torstaisin kello 18.00. AA:laisilla on avain ja he avaavat ovet. Ryhmässä rauhoituin ja kielteisyyteni sai oikeat mittasuhteet. Opin jälleen uutta toisten kokemuksista, joka sopi minulle. Olen käynyt pitkään Al-Anonissa, mutta kun menetän tyyneyteni, olen kuin aallokossa oleva vene, joka ajelehtii sinne tänne. Ryhmässä saan veneeni oikeaan "kurssiin" ja selviän aallokosta. Sen vuoksi minä tarvitsen ryhmää. Kun kävelin sieltä takaisin hotellille, nautin jo pimeästä ja lämpimästä illasta. Loppuloma menikin suhteellisen hyvin, kiitos ohjelman ja ryhmän. Kun istuimme alkoholistin kanssa aallonmurtajalla ja katselimme merta, ajattelin, että ei sittenkään ollut virhe lähteä tälle matkalle.

Riitta


Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 01/2024