KANTA-HÄMEEN RYHMÄT
Kasarminkadun Al-Anon (Hämeenlinna)
Ryhmän kokoukset
AIKA: to klo 18.30
PAIKKA: Kasarmikatu 16, Hämeenlinna
Ryhmätauot: katso ryhmäluettelo Kanta-Hämeen ryhmät
Sijainti
Kasarmikadun ryhmä on toiminut keskeytyksettä 1960-luvulta lähtien. Kokoonnumme viikoittain Pelastusarmeijan keltaisen jugend-talon vieressä olevan kerrostalon katutasossa olevassa tilassa, jossa olemme AA-ryhmän vuokralaisena.
Ryhmän toiminta
Ryhmällä ei ole nimettyä vetäjää tai kahvinkeittäjää, vaan ovet avaa ja kahvin panee tippumaan se joka ensin sattuu ovesta sisälle tulemaan. Monella ryhmän vakituisella kävijällä on tilan avain.
Illan puheenvuorokierroksen alustavan tekstin lukee myös kuka kulloinkin, fiiliksen mukaan. Jokainen puhuu sitten vuorollaan tai halutessaan vain kuuntelee. Virallisemman puheenvuorokierroksen jälkeen meille on yleensä jäänyt hetki aikaa myös vapaaseen keskusteluun.
Jostain ihmeellisestä syystä kovin organisoitumattomalta vaikuttava ja rento ryhmä toimii erinomaisesti. Jokainen saa toipua läheisen alkoholismin aiheuttamista vaurioista omalla tavallaan ja omassa aikatulussaan. Hyvinkin kuormittavassa tilanteessa on mahdollista saada ryhmästä mielenrauhaa ja uusia näkökulmia ongelmien ratkaisemiseen. Ryhmässä voi turvallisesti ja nimettömänä kertoa, mitä mielessä liikkuu. Vertaisryhmässä on aina joku, jolla on ollut samantapaisia kokemuksia. Neuvoja emme anna. Oman kokemuksemme jaamme.