Ostoskori
0
0,00 €
Ajatuksia rannalla
31.10.2024
"Kiitollisena mietin, että minä olen onneksi jo löytänyt pelastusrenkaan. Al-Anonin ohjelma on minun pelastusköyteni. Kuten pelastusköyden heittoa on jatkuvasti harjoiteltava niin ei ohjelmakaan toimi itsestään. Tästä pelastusrenkaasta en hellitä. "
Lenkkeilen usein pienen lammen ympäri kulkevalla polulla. Reitin keskivaiheilla on rannalle tuotu penkki ja penkin vieressä on pylväässä roikkuva pelastusrengas. Istuin taas kerran penkillä ja nautin viehättävästä näkymästä järvelle. Päivä oli tuuleton, pilvet heijastuivat veteen ja aurinko paistoi lämpimästi. Rannan tuntumassa veneessä kalasti yksinäinen mies. Tunnelma oli rauhallinen ja mieleni suunnattoman onnellinen. Mietin kuinka hienoa, että sain nauttia juuri nyt tästä hetkestä ja toivoin ettei mikään rikkoisi tunnelmaa.
Vaan entäpä jos lämpö ilmassa enteili ukkosta ja pian myrsky nostaisi isoja laineita ja salamat saattaisivat iskeä veneeseen. Miten miehen veneessä kävisi, kuka auttaisi? Osaisinko minä auttaa? Olihan rannalla pelastusrengas sen voisi heittää avun tarpeessa olevalle. Olin teininä ollut ensiapukurssilla ja harjoitellut heittämään pelastavaa köyttä, se ei sujunut silloin ihan kepeästi. Tehtävä vaati harjoitusta. Köysi piti kääntää käteen oikealla tavalla ja osuminen kohteeseen oli vaikeaa. Oppiminen ei sujunut yhden päivän aikana, varmuus kertyi harjoittelemalla. Silloin tuntui hienolta kun huomasin osaavani auttaa jos olisi tarve, mutta osaisinko vielä. Olinko jo unohtanut taitoni? Oli pakko myöntää vuosien varmaan vieneen kykyni, joiden ylläpito oli unohtunut.
Asiaa pohtiessani tuli mieleen oma elämäni. Kuinka monesti juova läheiseni oli yllättäen nostanut myrskyn teoin ja sanoin. Sanojen salamat ovat sinkoilleet ja miten olin etsinyt hätääni apua -pelastusrengasta.
Kiitollisena mietin, että minä olen onneksi jo löytänyt pelastusrenkaan. Al-Anonin ohjelma on minun pelastusköyteni. Kuten pelastusköyden heittoa on jatkuvasti harjoiteltava niin ei ohjelmakaan toimi itsestään. Tästä pelastusrenkaasta en hellitä. Tarvitsen harjoittelua lopun elämääni. Minulle se merkitsee jatkuvaa toimintaa; tapaamisia ryhmäni kanssa, päivittäisiä lukuhetkiä ja pyrkimystä hengelliseen kasvuun. Onneksi en ole tänään yksin vaan Jumalani ohjauksessa ja hyvien kanssakulkijoiden vaeltaessa rinnallani.
Kati
Vaan entäpä jos lämpö ilmassa enteili ukkosta ja pian myrsky nostaisi isoja laineita ja salamat saattaisivat iskeä veneeseen. Miten miehen veneessä kävisi, kuka auttaisi? Osaisinko minä auttaa? Olihan rannalla pelastusrengas sen voisi heittää avun tarpeessa olevalle. Olin teininä ollut ensiapukurssilla ja harjoitellut heittämään pelastavaa köyttä, se ei sujunut silloin ihan kepeästi. Tehtävä vaati harjoitusta. Köysi piti kääntää käteen oikealla tavalla ja osuminen kohteeseen oli vaikeaa. Oppiminen ei sujunut yhden päivän aikana, varmuus kertyi harjoittelemalla. Silloin tuntui hienolta kun huomasin osaavani auttaa jos olisi tarve, mutta osaisinko vielä. Olinko jo unohtanut taitoni? Oli pakko myöntää vuosien varmaan vieneen kykyni, joiden ylläpito oli unohtunut.
Asiaa pohtiessani tuli mieleen oma elämäni. Kuinka monesti juova läheiseni oli yllättäen nostanut myrskyn teoin ja sanoin. Sanojen salamat ovat sinkoilleet ja miten olin etsinyt hätääni apua -pelastusrengasta.
Kiitollisena mietin, että minä olen onneksi jo löytänyt pelastusrenkaan. Al-Anonin ohjelma on minun pelastusköyteni. Kuten pelastusköyden heittoa on jatkuvasti harjoiteltava niin ei ohjelmakaan toimi itsestään. Tästä pelastusrenkaasta en hellitä. Tarvitsen harjoittelua lopun elämääni. Minulle se merkitsee jatkuvaa toimintaa; tapaamisia ryhmäni kanssa, päivittäisiä lukuhetkiä ja pyrkimystä hengelliseen kasvuun. Onneksi en ole tänään yksin vaan Jumalani ohjauksessa ja hyvien kanssakulkijoiden vaeltaessa rinnallani.
Kati