Al-Anon alustus 

"Taustallani on tavallinen tarina. Olen kuullut paljon vastaavia tarinoita Al-Anon-taipaleeni aikana. Tutustuin mielenkiintoiseen mieheen, joka lupasi seikkailua. Muut saivat jäädä. Olin mielestäni elänyt siihen asti tylsää elämää. Hän kertoi olevansa alkoholisti. Kaiken muun huuman keskellä mielestäni se tuntui pikku jutulta ja toi lisää haastetta. Haasteita elämääni olin toivonut.

Olen Helena, Al-Anon-yhteisön jäsen Kello viiden Al-Anon-ryhmästä Helsingistä. Olen alkoholistin puoliso ja äiti.

Myönsin ensimmäisessä askeleessa voimattomuuteni, sain tilalle toivon. Voimattomuuden myöntäminen vapautti ja vapauttaa yhä energiaani sellaiseen, mihin voimavarani riittävät. Opettelin ja opettelen muuttamaan vain niitä asioita, joita voin.

Taustallani on tavallinen tarina. Olen kuullut paljon vastaavia tarinoita Al-Anon-taipaleeni aikana. Tutustuin mielenkiintoiseen mieheen, joka lupasi seikkailua. Muut saivat jäädä. Olin mielestäni elänyt siihen asti tylsää elämää. Hän kertoi olevansa alkoholisti. Kaiken muun huuman keskellä mielestäni se tuntui pikku jutulta ja toi lisää haastetta. Haasteita elämääni olin toivonut. Olin 22-vuotias. 24-vuotiaana kolkuttelin Al-Anonin ovia. Pari vuotta oli ollut minulle liikaa. Tapahtui kaikki mahdollinen, mitä alkoholistisuhteessa yleensä voi tapahtua. Juomista, lupauksia, vannomisia, epätoivoa, itsetunnon romahtamista, kaatelin täysiä pulloja lavuaarista menemään, selittelin, valehtelin, peruin sovittuja asioita ja keksin mitä kummallisimpia selityksiä, vierailin eri sairaaloissa katsomassa seikkailijasankariani. Jouduin jopa kerran pidätetyksi.

Toivo toisenlaisesta elämästä

Tällaista seikkailua en ollut tilannut. En kuitenkaan lähtenyt. Olin sen verran sairas itsekin, että joku tässä karusellin vauhdissa viehätti. Ehkä syvällä oli toivo toisenlaisesta elämästä, jota kuitenkaan ei ollut millään lailla näkyvissä. Kyseessä oli oma sairauteni, ehkä kieroutunut riippuvuuteni erikoisesta elämänmenosta.

Al-Anon ohjelman avauduttua tartuin ensimmäisen askeleen voimattomuuteen kuin hukkuva oljen korteen. Olenkin voimaton. Samalla vapaa. Toivo näyttäytyi pitkästä aikaa omassa elämässäni.

Vahvana ihmisenä pilkoin voimattomuuden käsitettä elämässäni. Aluksi olin voimaton alkoholiin nähden, sitten alkoholistiin nähden. Se oli jo suuri vapautus. En ole vastuussa toisesta aikuisesta; teki hän mitä tahansa, en hänen elämästään enkä sen tuhoamisesta.

Pikkuhiljaa opettelin voimattomuutta myös muihin asioihin. Muihin ihmisiin, niihinkin, jotka eivät olleet alkoholisteja. Moniin asioihin, joihin en vaan voinut vaikuttaa, vaikka haluaisin. Tämä prosessi on edelleen käynnissä. En ole valmis sen suhteen. Mutta ymmärrys tästä antaa elämääni toivoa.

Nyt minulla oli ohjelma, minulla oli Al-Anon yhteisö. Jotain sellaista, josta en osannut aikaisemmin haaveillakaan. Olin 24-vuotias ja mielessäni ajattelin, että tämä on loppuelämäni punainen lanka.

Ihmeitä

Ihmeitä elämääni tuli lisää. Alkoholistisankarini löysi AA:n ja raitistui. Se oli suurin ihme, mitä olin siihenastisen elämäni aikana kohdannut. Ja ihmeitä tuli lisää. Löysimme yhdessä tämän suuren AA- ja Al-Anon -yhteisön. Löysimme AA:n avoryhmän, joka toimi perheryhmän tavoin. Palaverin alussa oli aina pariskunta-alustus. Se lämpö ja rakkaus, joka siitä ryhmästä huokui, oli käsinkosketeltavaa. Yhdessä olimme enemmän kuin meistä kukaan.

Oli opeteltava seurustelemaan toisten pariskuntien kanssa, tapasimme heitä myös kodeissa ryhmien ulkopuolella, mutta aina palaverin merkeissä. Tätä yhdessäoloa oli helppo opetella, kun oli yhteinen kieli, ohjelman kieli. Nämä ihmissuhteet ovat niin kallioon hakattuja, että ne kantavat myös tänä päivänä. Osa noista ystävistämme, itse asiassa jo aika moni, on edesmenneitä. Olemme olleet mukana saattelemassa monia, kuitenkin kiitollisin mielin yhdessä kuljetusta merkityksellisestä matkasta.

Alkoholismipyöritystä

Ehkä juuri näiden alkuvuosien ihmeellisten kokemusten saattelemana menimme naimisiin, sitouduimme kuin perheeksi. Tunsin silloin vielä olevani alkutaipaleella omaa ohjelman mukaista kehitystäni. Toivoimme ja saimme kaksi lasta. Elämä eteni. Alkoholistiperheemme elämä jatkui karusellissa, vaikka alkoholi oli poissa kuvioista ja toipuminen kummallakin käynnissä. Osasin iloita siitä, että alkoholisti pysyi raittiina. Se ei ollut itsestään selvää. Elämäämme leimasi levottomuus. Asuimme usealla paikkakunnalla. Matkustelimme paljon ja puolisoni järjesti usein pikku yllätyksiä. Perustanamme oli kuitenkin AA- ja Al-Anon -ryhmät olimme sitten missä tahansa. Ilman ryhmiä ja ystäviä ei avioliittomme olisi kestänyt raittiudesta huolimatta. Silloin tällöin kävi mielessäni millaistahan olisi elämä lasten kanssa ilman tätä alkoholismipyöritystä. Ne olivat kuitenkin ohimeneviä ajatuksia ja ymmärsin kaiken aikaa, että tämä sairaus on myös minulla, hieman vain erilaisena. Al-Anon ryhmät ja -ystävät ovat olleet tukenani kaikki nämä vuodet, olin sitten missä tahansa.

Olen voimaton

Ensimmäinen askel tuli täysin uuteen valoon, kun heräsin siihen tosiasiaan, että nuorempi lapsemme sairastaa tätä samaa päihderiippuvuussairautta kuin isänsä. Ymmärsin sen jo, kun hän oli 16-vuotias, mutta en myöntänyt. Hänen käytöksensä ei ollut samanlaista kuin muiden koulukavereidensa.

Yksi kovimmista paikoista elämässäni oli myöntää, että olen voimaton omaan lapseeni nähden, joka luisuu alkoholi-, lääke- ja huumehelvettiin. Sanoin sen ääneen ryhmässä, kun hän oli 20-vuotias. Puhuminen teki vapaammaksi. Ennen sitä toki yritin. Yritin auttaa. Ohjelma takaraivossani tiesin kuitenkin sen olevan turhaa. Mutta koska äitinä minulle on tyypillistä auttaa omaa lastani kaikissa elämän tilanteissa ja olla hänen puolellaan, yritin kuitenkin. Tehtävä oli mahdoton. Olin onnekas, että olin jo useita vuosia ollut toipumisen tiellä. Siksi en hukkunut tähän suohon vaan Al-Anonin ohjelma, ystävät ja ryhmät olivat tukenani. Ymmärsin, että autan lastani parhaiten olemalla auttamatta häntä. Se on ollut kova koulu. Siinä koulussa olen edelleenkin alaluokilla.

Tänä päivänä nuorempi lapsemme on aikuinen. Haluan arvostaa hänen elämäänsä. Siihen ei kuulu se, että yritän muovailla sitä oman haluni mukaiseksi. Kuinka hyvin tietäisin, että AA tai NA auttaisivat häntä. Mutta koska hän ei ole valmis kuuntelemaan valistustani, en enää tee sitä, ainakaan kovin usein.

Mutta olen hänen puolellaan kaikissa niissä asioissa, joissa voin. Niissä asioissa, jotka eivät liity päihteisiin. Niitä ei ole tänä päivänä paljoakaan, mutta aina kun mahdollista, kehun häntä. Se voi olla vaikka soitto häneltä, että pesin tänään pyykkiä. Asia, joka on itsestään selvä suurimmalle osalle ihmisistä, ei ole hänelle. Tuossa puhelussa saatoin sanoa, että hienoa, kun teit sen. Voimaton suru kulkee mukanani päivittäin. Se on osa minua ja olen oppinut elämään sen tunteen kanssa.

Olen oppinut myös luottamaan toivoon. Usein aamuisin ajattelen, että tänään läheiseni ovat hengissä. Toiveikas päivä on tulossa.

Joskus toki tie näyttää pelottavalta, mikä tekee minut levottomaksi ja alakuloiseksi. Sen muistaminen, etten ole tällä tiellä yksin, auttaa aina. Korkeammalla voimalla on minua suurempi viisaus. Luotan siihen. Luotan myös maailmanlaajuisen Al-Anonin ja AA:n matkakumppanieni tukeen.

Seikkailumieltä ja haasteita

Se tumma adonis, jonka kanssa elämäni seikkailu alkoi, on muuttunut harmaaksi pantteriksi. Seikkailumieltä hänellä on edelleen, elämän realiteetit kuitenkin sanelevat tänä päivänä muuta. Haasteetonta elämä ei ole tänäänkään. Kuitenkin oman toipumisprosessini eteneminen on tehnyt elämästäni kevyemmän kulkea. Arvostan puolisoni pitkää aa-laista raittiutta. Tänäkin päivänä ymmärrän, ettei se ole itsestäänselvyys - vaan ihme. Haasteet ovat nyt hieman erilaisia kuin aikaisemmin, on sairauksia ja niiden tuomaa elämän rajallisuuteen suostumista.

Se ensimmäinen perheryhmä, josta lähdimme elämäämme rakentamaan, on ollut todella tärkeä suunnan näyttäjä. Sen jälkeen on toki tullut useita avo- ja perheryhmiä, joihin olemme saaneet yhdessä osallistua ja jakaa myös pariskuntana toisten pariskuntien kanssa kokemusta, voimaa ja toivoa. Jokaisella niistä on ollut ja on rakentava merkitys elämässämme. Olen todella iloinen ja kiitollinen ystävistämme, sekä Al-Anonilaisista että AA-laisista, jotka koskettavat elämäämme tänäkin päivänä. Yhdessä kaikki olemme enemmän. Yhdessä tänne kokoontunut AA- ja Al-Anon väki. Yhdessä koko Al-Anon-yhteisö. Yhdessä kaikki ryhmäni jäsenet. Tämä yhteys on vahva ja koituu jokaisen parhaaksi. Vahva yhteys tekee myös nöyräksi. Jos kuvittelen, että minulta riisuttaisiin pois tämä yhteys, jäljelle jäisi todella vähän.

Al-Anonin tämän vuoden teema on Yhdessä teemme sen; yhdessä kaikki olemme enemmän ja yhdessä voimme vaikuttaa jokaisen halukkaan henkilökohtaiseen toipumiseen. Al-Anon-ryhmiemme ainoa tarkoitus on viedä sanomaa vielä kärsiville alkoholistien omaisille.

AA:n ja Al-Anonin kevätpäivät 23.4.2022. Espoo, Dipoli, Juhlakokous

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 6-7/2022