Al-Anon toimii

30.01.2024

"Ohjelma ei ole kevyttä höttöä, se korjaa hellästi rikottua ihmistä, jotta tämä ei rikkoisi samalla muita. "

Olen käynyt Al-Anon-ryhmässä noin vuoden verran. Aluksi en uskonut, että ohjelma voisi toimia koska epäilin, että muutaman minuutin puheenvuorot tuskin auttaisivat. Lisäksi tekstit eivät tuntuneet riittävän tehokkailta. Tämä kertoi vain siitä kaipuustani saada asiat pian kuntoon - olin kärsimätön.

Hiljaa kuitenkin hyvä tulee. Käydessäni ryhmässä huomasin suorittavani tekstejä ja yritin saada niitä toimimaan elämässäni. Pian tajusin, että minun pitää itse pysähtyä. Olisin halunnut näyttää myös ryhmälleni, että minäpä jaksan ja saan tämän ohjelman 12 askelta suoritettua läpi ennätysajassa.

Olen muuttunut. Al-Anon on muuttanut minua, minusta itsestäni huolimatta. Olen oppinut tyyneyttä tai en oppinut, vaan muuttunut sellaiseen suuntaan, että olenkin tyyni. En tiedä kuinka, mutta nyt voin vilpittömästi sanoa, että ohjelma toimii. Ryhmä on minulle tullut todella tärkeäksi paikaksi levätä ja toipua. En enää mieti sitä, miten korjaan itseni. Minun ainoa osani on tulla ryhmään ja Al-Anonin 12 askelta tekee loput. Minun ei tarvitse suunnitella tavoitteita tai missä olisin vuoden päästä, Al-Anon on ikään kuin tehnyt suunnitelmat jo puolestani. Sitoudun ryhmään ja näihin askeleisiin, jotka johtavat minut päivä päivältä valoon.

Elämäni on vuoden sisällä muuttunut tasapainoisemmaksi ja olen voinut käsitellä kipeitä asioita, joista luulin, etten koskaan pääse eroon. Itse en niistä irti päässyt, mutta tämä ohjelma, 12 askelta on suunniteltu niin hyvin, että se korjaa syviäkin kipukohtia. Ohjelma ei ole kevyttä höttöä, se korjaa hellästi rikottua ihmistä, jotta tämä ei rikkoisi samalla muita. Tänään huomasin ensimmäistä kertaa pitäväni itseni seurasta ja kävin kahvilla yksin. Se oli ihanaa ja vapauttavaa. Olen kiitollinen ryhmälleni ja Al-Anonin perustajille.

Yst. Tyty


Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 02/2024