Huolihuikka

"Aivoissani suhisi: jos, mitä sitten, kuinka kauan, kuolenko, miten käy läheisilleni, miten ihmeessä kestän. Olin saanut täydellisen huolihuikan. Olin kadottanut minua ohjaavan ohjelman hyvät opit. Miten pitäisi jatkaa tästä."

Koronavirus iski maailmaan 2020. Arki muuttui. Pelottava sairaus aiheutti kaikissa huolta. Vuosien Al-Anonissa käynnin olisi luullut opettaneen minulle miten turha huolehtiminen ei auta asiaa. Kun vielä useimmat Al-Anon-ryhmät, kuten myös oma ryhmäni, sulkeutuivat, tilanne oli synkkä. Kenelläkään ei ollut selkeitä vastauksia sairaudesta, sen haitoista ja tilanteen jatkumisesta. Oli pakko sopeutua. Mitä enemmän kuulin sitä suuremmaksi kasvoi huoli.

Olin kuullut raitistuneiden alkoholistien saavan kuivahuikkia. Heillä tunteet saattoivat yllättää ja tunnelmat olla yhtä kiihkeitä kuin juomakausien aikana. Sairaus piti ihmistä otteessaan ilman viinaa. Samoin oli minunkin laitani. Aivoissani suhisi: jos, mitä sitten, kuinka kauan, kuolenko, miten käy läheisilleni, miten ihmeessä kestän. Olin saanut täydellisen huolihuikan. Olin kadottanut minua ohjaavan ohjelman hyvät opit. Miten pitäisi jatkaa tästä.

Onneksi on puhelin. Ryhmäläiseni pitivät yhteyttä. Kuulin, että on olemassa nettiryhmiä. Oma ryhmäni oli kiinni, mutta tiesin kaikkien ryhmien olevan minulle avoimina. Jännitti mennä tuntemattomien pariin tietokoneella. Menin kuitenkin. Kas, kaikissa ryhmissä minne menin, oli sama lämmin tunnelma kuin live-ryhmässäni. Enää en ollut yksin. Tajusin kuinka valtava merkitys yhteisöllä ja vertaistuella on ja kuinka tärkeää tuki minulle on. Yksin vaikeudet tuntuvat raskaammilta ja vajoan itsesääliin ja murehtimiseen. Sain taasen ohjelmasta kiinni. Käytän välineitä, joita minulla on. Olen vuoden aikana oppinut uudelleen, kuinka tärkeää on elää ja huolehtia vain yhdestä päivästä kerrallaan. Minulle on annettu tämä päivä ja voin valita tuleeko siitä hyvä ja onnellinen vain tuhlaanko sen miettimällä koronavirusta ja sen seurauksia, joille en mahda mitään. Teen vain oman osuuteni ja se riittää.

Olen taasen uuden vuoden alussa. Teen harvoin uudenvuodenlupauksia. Nyt päätin, että en tuhlaa huolihuikalla vuoden 2021 kalliita hetkiä. Tänään muutan mitä voin ja huominen pitää huolen itsestään.

Hulda huoleton

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 3/2021