Ostoskori
0
0,00 €
Ikkunassa
04.01.2025
"Tuttavarouva oli tullut tarkistamaan, olivatko vanhempani päässeet turvallisesti kotiin. No, eivät olleet. Hän talutti, puoliksi kantoi isäni sisälle. Minä en suostunut auttamaan. Olin samaan aikaan huojentunut ja pettynyt. Ennen kaikkea olin vihainen. "
Olen käynyt Al-Anonissa yli 20 vuotta ja aion jatkaa vielä pitkään. Päivittäiseen arkeeni ei ole kuulunut alkoholistia enää aikoihin. Miksi sitten vieläkin tarvitsen ohjelmaa? Mieleni tasapainoilee edelleen jatkuvasti rauhan ja epätoivon välillä kokemusteni vuoksi.
Hengitykseni huurustui huoneeni ikkunaan. Oli aamuyö. Kävelin ikkunan ja sängyn väliä. Yrittäessäni nukkua kuulin sydämeni kiihtyneet lyönnit. Ajatusten suma kohisi korvissa. Raotin välillä sälekaihtimia vain todetakseni tilanteen olevan ennallaan. Nojasin kyynärpääni ikkunalautaan, jonka isäni oli tehnyt pari vuotta aiemmin. Huokaisin syvään ja yritin rauhoittaa levottoman mieleni. Tein väärin, mutta en aikonut toimia toisinkaan. Näky ikkunasta tuntui hirveältä, pelottavalta ja lopulliselta. Minuutit kuluivat. Aika kävi vähiin. En halunnut soittaa apua. Antaisin isäni kuolla pois.
Kävin katsomassa äitiäni. Hän retkotti tiedottomana sängyllä. Vanhempani olivat lähteneet aiemmin illalla kapakkaan tuttavapariskunnan kanssa. He olivat tulleet yhteisellä taksilla kotiin. Äiti oli hoiperrellut mitenkuten sänkyyn. Isä oli päättänyt käydä kusella ensin ja sammunut housut kintuissa vastapäisen naapurin lumiselle pihalle. Minä vain katsoin ikkunasta. Oli mahdotonta nukkua. Näin mielessäni roikkuvat farkut, sinisenkirjavat pitkät kalsarit ja paljaan takapuolen lumessa. Aamulla äkäisen naapurin pihalta löytyisi juopon ruumis.
Ajatukseni katkesivat ovikellon kilahdukseen. Nytkö jo tulisi suru-uutisia. Pakkasilma löi terävästi kasvoilleni. Tuttavarouva oli tullut tarkistamaan, olivatko vanhempani päässeet turvallisesti kotiin. No, eivät olleet. Hän talutti, puoliksi kantoi isäni sisälle. Minä en suostunut auttamaan. Olin samaan aikaan huojentunut ja pettynyt. Ennen kaikkea olin vihainen. Vihasin elämää, itseäni, vanhempiani, tuttavarouvaa ja kaikkea.
Rouva jätti isäni eteisen lattialle ja lähti. Kihisin kiukusta. Otin ratsastusraipan ja yritin hillitä itseni. Halusin lyödä, lujaa. Halusin hakata jonkun hengiltä. Minä en ollut halunnut tällaista elämää. Vielä monen monta vuotta pitäisi kestää juopottelua ennen kuin pääsisin omaan elämään.
Löin vain kerran. Eikä isä edes herännyt siihen. Huokaisin ja menin nukkumaan siniset kalsarit silmissä vilkkuen.
Lapsuus ja nuoruus alkoholistiperheessä rikkoo mielen ja minäkuvan tehokkaasti. Al-Anonin ansiosta jaksan. Kiitos.
Elli
P.S: Teinityttöminälleni haluaisin sanoa: Sinä selviät. Tämäkin hetki menee ohi. Olet tärkeä.
Hengitykseni huurustui huoneeni ikkunaan. Oli aamuyö. Kävelin ikkunan ja sängyn väliä. Yrittäessäni nukkua kuulin sydämeni kiihtyneet lyönnit. Ajatusten suma kohisi korvissa. Raotin välillä sälekaihtimia vain todetakseni tilanteen olevan ennallaan. Nojasin kyynärpääni ikkunalautaan, jonka isäni oli tehnyt pari vuotta aiemmin. Huokaisin syvään ja yritin rauhoittaa levottoman mieleni. Tein väärin, mutta en aikonut toimia toisinkaan. Näky ikkunasta tuntui hirveältä, pelottavalta ja lopulliselta. Minuutit kuluivat. Aika kävi vähiin. En halunnut soittaa apua. Antaisin isäni kuolla pois.
Kävin katsomassa äitiäni. Hän retkotti tiedottomana sängyllä. Vanhempani olivat lähteneet aiemmin illalla kapakkaan tuttavapariskunnan kanssa. He olivat tulleet yhteisellä taksilla kotiin. Äiti oli hoiperrellut mitenkuten sänkyyn. Isä oli päättänyt käydä kusella ensin ja sammunut housut kintuissa vastapäisen naapurin lumiselle pihalle. Minä vain katsoin ikkunasta. Oli mahdotonta nukkua. Näin mielessäni roikkuvat farkut, sinisenkirjavat pitkät kalsarit ja paljaan takapuolen lumessa. Aamulla äkäisen naapurin pihalta löytyisi juopon ruumis.
Ajatukseni katkesivat ovikellon kilahdukseen. Nytkö jo tulisi suru-uutisia. Pakkasilma löi terävästi kasvoilleni. Tuttavarouva oli tullut tarkistamaan, olivatko vanhempani päässeet turvallisesti kotiin. No, eivät olleet. Hän talutti, puoliksi kantoi isäni sisälle. Minä en suostunut auttamaan. Olin samaan aikaan huojentunut ja pettynyt. Ennen kaikkea olin vihainen. Vihasin elämää, itseäni, vanhempiani, tuttavarouvaa ja kaikkea.
Rouva jätti isäni eteisen lattialle ja lähti. Kihisin kiukusta. Otin ratsastusraipan ja yritin hillitä itseni. Halusin lyödä, lujaa. Halusin hakata jonkun hengiltä. Minä en ollut halunnut tällaista elämää. Vielä monen monta vuotta pitäisi kestää juopottelua ennen kuin pääsisin omaan elämään.
Löin vain kerran. Eikä isä edes herännyt siihen. Huokaisin ja menin nukkumaan siniset kalsarit silmissä vilkkuen.
Lapsuus ja nuoruus alkoholistiperheessä rikkoo mielen ja minäkuvan tehokkaasti. Al-Anonin ansiosta jaksan. Kiitos.
Elli
P.S: Teinityttöminälleni haluaisin sanoa: Sinä selviät. Tämäkin hetki menee ohi. Olet tärkeä.