Katkeruudesta myötätuntoon 

"Minä olen hitaasti päässyt irti katkeruudesta ja syyttelystä ymmärrettyäni, että kyse on sairaudesta, joka ei noilla keinoilla korjaannu vaan pahenee entisestään. Autamme toisemme kuopasta luopumalla toisen "säätämisestä" ja antamalla hänelle hengitystilaa."

Neljä vuotta sitten mieheni (oikeammin ex-mieheni, josta olin kahteen kertaan eronnut) siirtyi eläkkeelle sinniteltyään töissä viisi ylimääräistä vuotta. Hän halusi mahdollisimman ison eläkkeen. Tämä kävi kovasti hänen voimilleen: viimeisenä vuonna häntä pelotti mennä töihin, koska muisti ja voimat eivät oikein enää riittäneet entiseen tapaan. Vuosikymmeniä kestänyt pako alkoholiin oli tehnyt tehtävänsä. Työnsä hän oli hoitanut muutamaa krapulapoissaoloa, "sairaslomaa", lukuun ottamatta. Eläkkeelle jääminen laukaisi uuden juomiskierteen. Kaveritkin auttoivat ostamalla viskipullon!

Minä asuin tuolloin seitsemättä kertaa omassa asunnossani. Olemme tunteneet 49 vuotta ja niistä yhteensä 10 vuotta olen asunut erilläni, koska en kestänyt katsella sitä juomista. Aloitin nämä irtaantumispyrkimykset silloin, kun lapset olivat lähteneet omille teilleen. Siihen asti sinnittelin kotona. 20 vuoden aikana asuin kaikkiaan seitsemässä eri paikassa. Ja tulin aina takaisin vahtimaan miestä ja valvomaan, ettei hän kokonaan tuhoaisi yhteistä asuntoamme ja sotkisi velkatilannettamme vielä pahemmaksi.

Eihän minulla siinä omaa elämää ollut: kaikki voimani kuluivat tähän hyödyttömään taisteluun. Uuvuin tietenkin ja masennuin. Olin muutaman kuukauden sairaslomallakin ja söin mielialalääkkeitä. Ja luulin sitä työuupumukseksi!! No, eivät nuo keinot poistaneet itse ongelmaa, sairasta läheisriippuvuuttani.

Neljä vuotta sitten muutin hädissäni miehen luo takaisin vahtimaan ja kuskaamaan lääkäriin. Hän oli todella pahassa kunnossa ja ajoi korttinsa 10 kuukaudeksi kuivumaan. Minä olin päässyt eläkkeelle jo vuonna 2014, mutta ei tämä nyt ihan vastannut odotuksiani leppoisista eläkepäivistä.

Taivuttelin hänet siihen, että laitamme asuntomme myyntiin, remontoimme sen ja muutamme lähelle lapsenlapsia, ostamme uuden asunnon. Minä hoidin muutot, remontin tilauksen, siivoukset, myynnin. Ja väsyin. Kaiken lisäksi kahden vilkkaan lapsenlapsen vahtiminen ja yökylät olivat yksin minun vastuullani. Minä nukuin heidän kanssaan, hoidin pesut ja ruokailut ja kaiken "toimitusjohtamisen." Miehellä on toinen korva kuuro, joten hän ei yöllä kuullut, kun lapset heräsivät ja tarvitsivat jotain. Minä väsyin ja katkeroiduin. Tuntui, että minulla ei ole yhtään omaa tilaa eikä omia rajoja! Kuka minä olen, mitä minä haluan elämältä?

Vuonna 2019 uudella paikkakunnalla mies äityi juomaan todella rankasti. Tilasin kaksi kertaa ambulanssin, kun pelkäsin hänen henkensä puolesta, mutta pelastusihmiset eivät voineet muuta kuin nostaa hänet sänkyynsä. Ensimmäisellä kerralla verikoetta ei voinut ottaa, koska mies vetosi "perustuslailliseen oikeuteensa" kieltäytyä. Toisella kerralla hän oli niin heikossa kunnossa, ettei kyennyt kieltäytymään.

Hädissäni otin yhteyden päihdeohjaajaan, joka lupasi tulla meille kotiin käymään. Hän sai miehen taivuteltua aloittamaan antabuskuurin. Hän intti, ettei tarvitse sitä, mutta saimme hänet vakuutetuksi, että se oli ainoa keino turvata päihteetön elämä. Näin hän saisi tuntuman, millaista olisi elää ilman päihteitä.

Mies alkoi käydä AA:ssa ja minä Al-Anonissa viikoittain. 12 askeleen ohjelma on todella auttanut meidät irti vuosikymmenten riitelystä. Minä olen hitaasti päässyt irti katkeruudesta ja syyttelystä ymmärrettyäni, että kyse on sairaudesta, joka ei noilla keinoilla korjaannu vaan pahenee entisestään. Autamme toisemme kuopasta luopumalla toisen "säätämisestä" ja antamalla hänelle hengitystilaa. Tämä ei todellakaan ole ollut helppoa, kun olen tottunut toimimaan tämän "kiukuttelevan teinin" äitinä vuosikaudet ja vahtinut, että yhteiset velat tulevat ajallaan lyhennetyiksi. Hän on kiusannut minua pelottelemalla salaisilla rahansiirroilla ja sillä, että jättäisi tahallaan jotain maksamatta. Helvetillistä valtataistelua! Kun olen oppinut rukoilemaan Korkeimman siunausta ja apua tilanteeseemme, olen myös oppinut hiukan hellittämään aukottomasta kontrollista. Viimeksi hoitaessamme ylimääräistä velanlyhennystä me jopa yhdessä nauroimme tälle hullunkuriselle tilanteelle.

Tänään olen kiitollinen siitä, miten ryhmien avulla olemme vähän kerrassaan päässeet ulos häpeän bunkkeristamme. Meillä on uusia mielenkiintoisia ihmiskontakteja, aidosti välittäviä tukijoita. Hellittämisen myötä ihmeellinen rauha on alkanut laskeutua olemukseeni. Uskallan elää päivä kerrallaan ja luottaa Jumalan ohjaukseen.

Tänään osaan arvostaa kumppaniani siitä, että hän todella tekee parhaansa. Yritän muistaa kiittää häntä ja Jumalaa tästä ihmissuhteesta, jonka olen saanut "elämäni korkeakouluksi".

Myötätunnon oppilas

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 10/2022