Minun tarinani

"Mieheni on juonut enemmän tai vähemmän koko avioliittomme ajan ja minä olen yrittänyt pysyä rakastavana, tervejärkisenä puolisona, joka ymmärtää ja tukee miestään, elää ja antaa elää."

Al-Anon-jäsenen puhe Oulun alueen juhlissa

Tapasin ensimmäisen mieheni ystävieni lapsen ristiäisissä. Meidät oli pyydetty pienen tyttövauvan kummeiksi. Siitä alkoi vuosisadan rakkaustarina, jossa ei noudatettu "hiljaa hyvää tulee"-ideologiaa. Kahden vuoden päästä tapaamisestamme olimme jo naimisissa ja meillä oli yksi lapsi sekä toinen tulollaan.

Seitsemän vuoden päästä avioliittomme oli ohi.

Ihastuin hurmaavaan nauravaan hauskuuttajaan. Intohimonaan hänellä oli luonto, kalastus ja naiset. Hän osasi imitoida monia tunnettuja persoonia ja kertoi aina hauskimmat vitsit. Lisäksi hän osasi tanssittaa, laulaa, soittaa kitaraa, laittaa ruokaa, siivota, tehdä perhoja ja vaappuja, metsästää, valokuvata, videoida ja kirjoittaa runoja sekä tarinoita. Myös työssään mieheni loisti ahkeruudellaan ja kehittäjäluonteellaan. Hän tykkäsi puhua syvällisiä ja henkeviä. Hän oli älykäs ja ainutlaatuinen ihminen. Opin häneltä paljon, esimerkiksi sen, että kun ei odota toiselta mitään ei pety.

Lapsia ex-mieheni hoiti ja kasvatti suurella sydämellä ja rakkaudella sekä ymmärryksellä. He olivat hänelle kaikki kaikessa.

Kuningas alkoholi näytteli roolia ex-miehen elämässä jo ennen minua ja meitä, mutta yllätyksekseni alkoholi pysyi mukanamme koko yhdessäolomme ajan, surulliseen loppuun ja aina päärooliin asti. Ei auttanut muutot kauemmaksi lähikuppiloista eikä lämpimät autotallit tai omat harrastehuoneet. Alkoholismi niminen sairaus ajoi mieheni kauaksi kaikesta ja kaikista hänelle tärkeästä. Tämän opin ymmärtämään vasta Al-Anonissa.

Kun kotiutin tytöt isänsä luota hänen humalatilan vuoksi, 9-vuotias tyttäreni tuli kotiin itkien ja lohduttomana sanoen, ettei hänellä ole enää isää. Olin niin vihainen, katkera ja pettynyt. Vastasin lapselle, että höpö höpö, menette isin luo sitten, kun hän on selvinnyt. Mielen vieressäkään ei käynyt, että sitä päivää ei enää tulisi. Tätä kaikkea edelsi viimeinen puhelumme, jossa haukuin ex-mieheni lyttyyn.

Saavutin oman pohjani alkoholistin läheisenä hänen itsemurhansa jälkeen.

Kun heitin hyvästit ex-miehelleni kappelissa, lupasin pitää lapsistamme huolta.

Olen käynyt Al-Anon Toivo-ryhmässä siitä asti, 12 vuoden ajan lähes viikoittain. Mitä lapsille kuuluu nyt? Tyttäremme ovat jo yli kahdenkymmenen ja olisi kiva sanoa, että kaikki on mennyt hyvin. Totuus on, ettei näin ole. Nuorimmainen on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja päihteet näyttelevät liian suurta roolia hänen elämässään. Huoli on suuri, mutta olen päättänyt luottaa korkeimpaan voimaan ja valoisampaan tulevaisuuteen sekä Al-Anon ystävien tukeen ja työkaluihin.

Esikoisemme käsittelee menneisyydessä tapahtuneita asioita. Tämän myötä hän on alkanut vihdoinkin elää omaa elämää omana itsenään, päivä kerrallaan. Hän on saanut rohkeutta heittäytyä myös parisuhteeseen, mistä olen hirmuisen iloinen. Hän elää omien sanojensa mukaan elämänsä parasta aikaa.

No, mitäpä minulle? Eron kynnyksellä löysin sattumalta itseäni nuoremman, lapsettoman juovan miehen. Al-Anonissa olen kyllä oppinut senkin, ettei ole olemassa sattumia. Uskonkin, että tämä mies on lähetetty elämäämme ja minulle opiksi. Olemme olleet naimisissa pian 15 vuotta. Kutsun miestäni alkoholin suurkuluttajaksi.

Mieheni on juonut enemmän tai vähemmän koko avioliittomme ajan ja minä olen yrittänyt pysyä rakastavana, tervejärkisenä puolisona, joka ymmärtää ja tukee miestään, elää ja antaa elää. Olen kasvanut vaimoksi, joka ei odota toiselta mitään. Nykyisin elämä ja mieskin voivat yllättää minut myös positiivisesti. Kaikki on siis mennyt ihan ok Al-Anon-ohjelman ja -työkalujen turvin.
Kun käymme nykyisen perheemme kanssa ex-mieheni ja lasten isän haudalla toivottaen hänelle ääneen vuorollamme "hyvää joulua Petteri", mietin miten paljon enemmän minä olisin voinut läheisenä tukea ex-miestäni ja ystävääni, mikäli olisin ymmärtänyt kaiken samalla tavalla kuin mitä ymmärrän nyt.

Haluan päättää tarinani tähän: Petterille kiitos ja anteeksi.

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 11/2023