Mitä tästä tulee?

"Joskus on vain aika luovuttaa ja sulkea ovi, jotta voi avata toisen."

Olin joutunut jätetyksi mielestäni hyvin menevästä suhteesta. Kumppanini oli löytänyt uuden kiinnostuksen kohteen. Minä jäin yksin. Kun liki täydestä vauhdista lentää pellolle, niin sattuuhan se kovasti. Toivuttuani suhteen loppumisesta aloin tietenkin etsiä uutta kumppania. Sellainen löytyi muutamien kokeilujen jälkeen. Mies kävi töissä, ei polttanut, eikä juonut, eikä roikkunut äidissään. Kaikki vaikutti olevan ihan hyvin ja hän innostui minusta. Tietenkin minä olin pian myyty, ihastuin nopeasti ja myös toimin. Iskulause Ajattele ei tullut mieleeni, enkä kuunnellut lapsianikaan. Pian olimme kihloissa ja puolen vuoden tuntemisen jälkeen perheemme muutti toiselle paikkakunnalle miehen luokse asumaan. Vuoden kuluessa lapset muuttivat pois. Olosuhteet eivät olleet mieleiset. Minä ja mieheni hävisimme vanhalle asuinpaikkakunnalle. Toisaalta ymmärsin heidän valintansa, toisaalta tunsin huonommuutta. Jatkoimme suhdettamme avioliittoon, mikä on minusta luonnollista, jos asutaan vakituisesti yhdessä.

Kävimme yhdessä lasteni luona toisinaan, pyöräilimme ja kävimme kaupassa. Toiminta asumisen hyväksi sujui hyvässä hengessä uutuuden innolla. Arki tuli suhteeseen, en minä sitä pelännyt. Arki kuitenkin alkoi olla totisempaa ja työläämpää. Vähitellen puoliso osoittautui itsekeskeisemmäksi kuin itse olen. Hän ei halunnut uhrautua tai palvella minua samalla innolla, kuin minä itse tein. Asia alkoi harmittamaan ensin vähemmän ja ajan kuluessa enemmän. Läheisyys katosi, tunteet lakastuivat ja yhteiset puuhat vähenivät lähinnä kotitöihin. Niitäkin huomasin vuosien kuluessa tekeväni lähinnä yksin. Minä elin iskulauseen mukaan Päivä kerrallaan, muuta en olisi välillä edes jaksanut. Puolisostani karsiutui tunteet, ilo pois ja minulle jäi hoidettava, stressaava lapsi, joka kaipaa huomiota, eikä anna mitään itsestään. Sairaudet muuttavat ihmistä, mutta silti rakasta puolisoa haluaa rakastaa ja näyttää sen. Niin minä luulin. Minusta tuli kiukutteleva ja ilkeilevä akka, tosin puolisoni ei sanonut sitäkään. Kaikki muut tunteet olivat poissa, vain kiukku väärin menevistä asioista työssä ja kotona oli tallella.

Vuosia valitin elämääni ryhmässä. Yritin analysoida parisuhdettamme, keksiä jotain parannuksia. Ymmärsin vähitellen sen, etten voi muuttaa toista ihmistä. Minun pitää hyväksyä toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Nämä ajatukset eivät ilahduttaneet minua. Tilanteeni pysyi samana, mutta hyväksyin sen. Minä itse en tehnyt mitään omaksi hyväkseni. Vaadin sitä vain toiselta. Oloni kävi yhä yksinäisemmäksi, koin olevani yksin, vaikka elin parisuhteessa. Parisuhteen perusta on mielestäni kuin ensimmäinen perinne Yhteisen hyvinvointimme tulisi olla ensisijalla, sillä henkilökohtainen toipuminen riippuu yhtenäisyydestä. Kun tein yhteisen hyvän eteen yksin paljon, aloin uupua. Elämäni kaventui lähes töissä ja kotona olemiseen. Ystävyyssuhteet kärsivät, en käynyt itsekään oikein missään ja mielialani laski entisestään. Yritin pitää kiinni positiivisesta asenteestani sitä kaikkea negatiivisuutta vastaan, mitä puolisoni lateli päivittäin. Ajattelin kuitenkin, että jotain hyvää täytyy olla vielä olemassa ja näin muita vaihtoehtoja.

Sain viimein oivalluksen Tyyneysrukouksesta...ja rohkeutta muuttaa mitä voin... Niin vastoin kaikkia entisiä periaatteitani etsin itselleni uuden ystävän. Elämääni tuli uutta eloa. Minulla oli ystävä, jonka kanssa sain keskustella asioista, arjen askareista, tunteista, toiveista ja elämästä. Heti ensimmäinen puhelinkeskustelu kesti kauan. Minulla oli joku, joka antoi minulle aikaansa, kuunteli ja kertoi omista asioistaan. Tulin kuulluksi ja näkyväksi, minua arvostettiin, onnistumisista sain kehuja. Minä sain häneltä jopa joululahjan ja itsetehdyn joulukortin. Korttiin hän oli halunnut kirjoittaa mietteitä ystävyydestämme, mikä liikutti minut kyyneliin. Ystävä elää vieläkin kanssani arkea omalla tahollaan, kokien sitä tunnekirjoa, mitä arki tuo tullessaan. Yritän oppia arvostamaan itseäni yhtä paljon kuin hän. Olen oppinut itsestäni sen, että keskustelu toisen kanssa on minulle todella tärkeää. Minulla on suuri tarve esittää ajatuksiani ja saada vastakaikua. Miten paljon mielihyvää toimiva ihmissuhde voi antaa ja eheyttää särkynyttä. Olen oppinut ymmärtämään, että ansaitsen parempaa, mitä nykyinen parisuhteeni antaa. Minun ei kuulu kuihtua puolisoni mukana. Minä tahdon elää ja syttyä loistamaan.

Pikkuhiljaa järjestelen asioita valmiiksi, jotta puolisoni pärjää omillaan ja pääsen muuttamaan pois. Keskeneräiset asiat pitää hoitaa loppuun. Tunteeni ovat kuolleet jo lähes kokonaan. Mieleni tekee muuttoa vähitellen, toteuttaen iskulausetta hiljaa hyvä tulee. Mietin erilaisia vaihtoehtoja, minne muuttaa. Minulla on aina paikka äidin luona, mutta se on vain hätävara, jos mikään muu ei onnistu. Katselen eteenpäin ja järjestelen asioitani oikeaan suuntaan. En halua ottaa riskejä, mutta niin täytyy tehdä, kun on kyseessä ihmissuhde. Teen itse parhaani ja toivon, että se riittää myös toiselle. Vastaan elämästäni itse, mutta sitä on helpompi kulkea kaksin rinnakkain. Tästä avioliitosta tulee avioero, vaikka en sitä haluaisi. Yksin en saa sitä toimimaan, tarpeemme ovat niin erilaiset. Olen niin uupunut yksin puurtamiseen ja seuraamaan perässä toisen komennossa. Joskus on vain aika luovuttaa ja sulkea ovi, jotta voi avata toisen.

Kiitos Al-Anon-ryhmien tuesta Mimmi

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 10/2021