Ottamassa ensimmäistä askelta

"Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään."

"Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään."

Olimme aiemminkin kuulleet, että päihderiippuvuus on sairaus. Niin kuin on myös peliriippuvuus sekä myös läheisriippuvuus. Kun on niin riippuvainen, että eroon ei pääse. Ainakaan omin avuin, neuvoin ja voimin. Mutta vaikka tuon oli kuullutkin, niin todella hyvältä tuntui kuulla ja lukea siitä. Al-Anoniin tulon myötä sen on ymmärtänyt syvemmin. Samoin on ollut lohdullista, vaikkakin surullista kuulla useita tarinoita läheisen päihderiippuvuudesta. Ja siitä miten se vie, miten se vain vie.

On helppo sanoa päihderiippuvaiselle, että lopeta. Ikään kuin toisen tahto olisi minun hallussani. Olisipa tämä elämä helppoa, jos niin olisi. Vaan siinä on Jumalalla vissi suunnitelma, miksi niin ei ole. Jokainen meistä on vastuussa omasta elämästään. Minun vastuullani on se, miten elämääni elän - nimenomaan minun. Mutta kun läheinen sairastaa, niin kukapa ei häntä yrittäisi auttaa. Päihderiippuvuuden kohdalla on kuitenkin niin, että helposti läheisen auttaminen tarkoittaa ryyppäämisen tai aineiden ottamisen mahdollistamista. Eräs päihteistä toipunut sanoi taannoin, että rakkaudellisin teko, minkä läheiset voivat tehdä päihderiippuvaiselle on jättää hänet yksin. Se osui ja se sattui. Kuitenkin hiljalleen olen ymmärtänyt sen, että monen monta kertaa olen omalla "auttamisellani" tehnyt vain karhunpalveluksen.

Al-Anonin kautta opimme hiljalleen toipumaan läheisriippuvuudesta. Näin sen ainakin tällä hetkellä koemme. Olemme oppineet, että päihderiippuvainen saa kyllä maassamme apua, mutta avun hakemisen tulee lähteä aidosti hänestä itsestään. Entä me läheiset; meidänkin auttamisemme lähtee vain ja ainoastaan meistä itsestämme. Haluanko parantua siitä piinasta, siitä tuskasta, siitä ennakoimattomuudesta, minkä vallassa olen elänyt? Nyt uskomme, että se on mahdollista.

Ensimmäisen askeleen myötä alamme kiinnittää huomiota itseemme - emme itsekkäällä ja katkeralla tavalla vaatien, vaan itseämme aidosti rakastaen. Vasta kun opimme rakastamaan itseämme, on meillä mahdollisuus jälleen rakastaa muita ihmisiä ympärillämme. Matkalla olemme! Meillä kulkee arjessa mukana Rohkeutta muuttua- Päivä kerrallaan Al Anon -perheryhmässä II -kirja. Kun luen tekstejä, mitkä liittyvät ensimmäiseen askeleeseen, niin esim. 14.tammikuuta tekstin Päivän mietelause on hyvin helpottava: "Kun pystyn myöntämään olevani voimaton alkoholiin nähden, elämäni helpottuu. Tänään lähden henkilökohtaisen vapauden ja tyyneyden tielle. Aloitan sen hellittämällä." Miten suuri viisaus: Elämäni helpottuu, kun hellitän.

Kun huomaamme hellittää, tarjoilee elämä meille monenlaisia elämyksiä!

Askeleita harjoitellen E & V

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 12/2020