Selviydyin sittenkin

"Olen tehnyt matkan surullisesta ihmisrauniosta, sellaisesta, joka itsekin alkoi uskoa, että on ruma ja tyhmä, sellaiseksi, joka kulkee päivästä toiseen pystypäin. Välillä on vaikeampaa, mutta silti minun peilistäni katsoo takaisin sellainen nainen, joka on arvokas ja kaunis, viisas ja rakkauden arvoinen. ."

 Avioeroni aikaan tapasin ihanan, hurmaavan, komean miehen. Sellaisen, joka vei kertaheitolla jalat alta, puhui kauniita, oli ihan peto sängyssä ja kohteli minun lapsiani kiltisti. Me laitoimme aika nopeasti hynttyyt yhteen ja tehtiin yksi yhteinenkin lapsi. Alkoholi oli koko ajan mukana kuvioissa, mutta siedettävissä määrin.

Määrät kuitenkin matkan varrella kasvoivat, mies ei ollut enää kiltti lapsille eikä toki minullekaan. Hurmaavuus karisi samaa tahtia kuin nurkista löytyvien tölkkien määrä kasvoi. Omasta mielestään mies siis ei ollut alkoholisti, kun ei juonut kirkkaita. Minä hoidin lapset, laskut, palkka- ja kotityöt jne. Kehut muuttuivat kuitenkin koko ajan vahvemmin haukkumisiksi. En osannut tai tiennyt mitään, olin ruma ja lehmä ja mitä kaikkea muuta. Mies poti unettomuutta ja masennusta, lääkitsi kaikkea oluella. Työnteko takkusi ja juominen pahentui.

Arkeen mukaan tuli seksuaalinen väkivalta minua kohtaan. En saanut kieltäytyä seksistä, sillä oli seurauksia. Makkarin ovessa on nyrkin mentävä reikä, koska kerran en suostunut. Elämä jatkui samoja kulisseja ylläpitäen. Se seksi, joka oli miehelle valtavan tärkeää, ei enää onnistunut, eikä ihme, kun ajattelee juotuja määriä. No hänen päässään tilanne kääntyi niin, että minä sitten petän. Milläköhän ajalla, millä voimavaroilla sellainen olisi onnistunut. Miehen epäluulot kasvoivat. Huomasin, että mies tietää missä olen liikkunut autolla. Keittiöstä löytyi liikkeeseen reagoiva valvontakamera. En ollut suhteen aikana päässyt kyläilemään omille sukulaisilleni yksin ja suhteet omiin ystäviin oli torpedoitu. Tilanne kuitenkin huononi edelleen. Onneksi olin aiemmin löytänyt tieni Al-Anonin vertaistuen piiriin. Palavereihin pystyin osallistumaan mieheltäni salaa netissä.

Eräänä aamuna nukuin meidän pienen tyttäremme kanssa sylikkäin. Herättiin molemmat siihen, kun mies huutaa 20 cm:n päässä minun kasvoista. Olin käynyt illalla pyöräilemässä ja fillarin matkamittariin oli tullut vähemmän kilometrejä kuin siinä ajassa olisi pitänyt. Olin siis ilmeisesti käynyt pettämässä. Oikeasti olin käynyt kävelemässä välissä. Mutta se oli viimeinen isku. Päätin, että enää en altista meidän perhettämme tälle.

Miehen poissa ollessa pakkasin hänen tavaransa ja vaihdatin lukot. Tein meidän perheestämme lastensuojeluilmoituksen ja sitä kautta saatiin apua tilanteeseemme. Löydettiin kiva vuokra-asunto ja sillä tiellä ollaan edelleen. Erosta on nyt puolitoista vuotta.

Minä opiskelen uutta ammattia, hyvinvointia tuottavaa alaa. Olen säännöllisesti myös vertaistuen piirissä netin kautta. Nettiryhmät toimivat kohdallani hyvin, koska olen lapseni yksinhuoltaja ja minun olisi vaikea irrottautua kotoa palavereihin. Vertaistuen kautta olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse olla yksin ongelman kanssa ja kuulen, miten muut alkoholistien läheiset ovat selviytyneet ahdingostaan. Olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse hävetä aikaisempaa elämääni. Nyt elämä on rauhallista ja mukavaa, lapsilla on asiat hyvin. Toki jokainen meistä prosessoi sitä, mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut, mutta onneksi on jaksettu hakea apua ja sitä saatu. Minne elämä vie, en tiedä, mutta tässä on hyvä.

Olen tehnyt matkan surullisesta ihmisrauniosta, sellaisesta, joka itsekin alkoi uskoa, että on ruma ja tyhmä, sellaiseksi, joka kulkee päivästä toiseen pystypäin. Välillä on vaikeampaa, mutta silti minun peilistäni katsoo takaisin sellainen nainen, joka on arvokas ja kaunis, viisas ja rakkauden arvoinen.

Nimetön 

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 2/2023