Takaumia ja tunteita

"Tähän asti olen päässyt eteenpäin menemällä ryhmään ja puhumalla mieltä painavista asioista ja takaumista, joita on tullut. Olen nähnyt parhaimmaksi selvittää omat ajatukseni ensin muualla ja vasta sitten puhua niistä alkoholistin kanssa."

Aina silloin tällöin tapahtuu asioita, jotka muistuttavat minua alkoholismisairauden otteesta ja vaikeista elämänvaiheista sen pyörityksessä. Vaikka raitista perhe-elämää on kestänyt jo vuosia, niin arpeutuneet haavat alkavat toisinaan kutista ja tekee mieli raapia haavat auki. Kertooko se siitä, ettei asioita vieläkään ole täysin käsitelty, vai mistä, en tiedä. Raitistunut alkoholistipuoliso on käynyt ryhmissä säännöllisesti samoin kuin itsekin olen tehnyt. Al-Anon-ohjelman ja ryhmätovereiden tuella olen pystynyt käsittelemään lukkiutuneita tunteitani, huonoa itsetuntoani, hylätyksi tulemisen pelkoa ja omaa osuuttani siinä vuosia kestäneessä kaaoksessa, missä elimme puolison ja lasten kanssa.

Olemme selviytyneet tänne asti, koska haimme ja saimme apua, hyppäsimme tuntemattomaan ohjelmaan tuntemattomien ihmisten sekaan ja aloimme epätoivoisesti takertua jokaiseen kuultuun kokemukseen, johon saatoimme samaistua. Yksinäisyys alkoi helpottaa välittömästi, kun kumpikin ymmärsimme, että emme ole yksin näiden ongelmien kanssa ja asiat voivat muuttua paremmiksi. Niin kuin ne ovat tehneetkin monelta osin.

Mutta kuten alussa totesin, vieläkin tulee hetkiä, jolloin jokin koettu loukkaus tai teko muistuu mieleen ja saa ajatukset vellomaan menneessä. Ymmärrän, että toipuminen, anteeksiantaminen ja -saaminen ovat pitkiä prosesseja ja vaativat aikaa ja halua. Mutta kun näitä hetkiä tulee, se herättää minussa valtavan pettymyksen, halun vaipua itsesääliin, kostonhalun, unettomuutta ja pelkoja.

Tähän asti olen päässyt eteenpäin menemällä ryhmään ja puhumalla mieltä painavista asioista ja takaumista, joita on tullut. Olen nähnyt parhaimmaksi selvittää omat ajatukseni ensin muualla ja vasta sitten puhua niistä alkoholistin kanssa. Alkoholistin kanssa olemme samalla viivalla toipumassa tunne-elämämme sairaudesta ja meistä kumpikin reagoi toisinaan vanhaan malliin kun jotain yllättävää tapahtuu. Pinna kiristyy ja tulee oltua liian äkkinäinen sanoissaan. Ryhmässä puhuminen ääneen selkiyttää omat ajatukset ja tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Vielä kun sen jälkeen uskaltautuu puhumaan puolisolle omista ajatuksistaan pelkäämättä, että tulee mitätöidyksi tai hylätyksi, niin usein käykin niin, että yhteinen sävel ja läheisyys löytyy ja on helpompi jatkaa eteenpäin. Omalla kohdallani olen huomannut, että läheisyys ja etäisyys vaihtelevat sen mukaan miten paljon olemme jakaneet asioita keskenämme ja olemmeko uskaltautuneet avoimesti tunnustamaan omat virheemme, tunteemme ja tekomme.

Nimimerkki Ryhmäläinen

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 11/2021