Tarinani

"Olin ankara ja säälimätön itseäni ja miestäni kohtaan. Lopulta epätoivo kasvoi niin suureksi, että hakeuduin Al-Anon-ryhmään. Nopeasti huomasin, että ihmiset ryhmässä olivat aitoja, rehellisiä, empaattisia ja samalla turvallisen henkisen rajan takana. Minua tuettiin, mutta kukaan ei sotkeutunut sekavaan vyyhtiini."

 Olin muuttanut erilleen juovasta miehestäni, joten muutto työn perässä toiselle paikkakunnalle tuntui myös henkilökohtaisessa elämässäni hyvältä ratkaisulta. Erilleen muuton jälkeen olin jumiutunut haavekuvaan, jossa joku päivä mies lopettaa juomisen (minun pyynnöstäni) ja voimme jatkaa elämäämme normaalisti onnellisina. Rakastin häntä edelleen. Olimme juhlapyhät yhdessä ja soittelimme useaan kertaan joka viikko. Puhelinkeskustelut säätelivät mielialojani, useimmiten negatiiviseen suuntaan.

Muuttoni jälkeen kokeilimme toisessa kaupungissa vielä yhdessä asumista, mutta katastrofaalisin tuloksin. Hän joi ja minä kasvatin häntä, räyhäsin ja surin. Ainoan lohdun toi työ, johon upotin itseni niin, ettei ollut enää vapaa-aikaa. Koin itseni heti huonoksi ihmiseksi, jos uskalsin pitää edes viikonlopun vapaata. Olin ankara ja säälimätön itseäni ja miestäni kohtaan. Lopulta epätoivo kasvoi niin suureksi, että hakeuduin Al-Anon-ryhmään. Nopeasti huomasin, että ihmiset ryhmässä olivat aitoja, rehellisiä, empaattisia ja samalla turvallisen henkisen rajan takana. Minua tuettiin, mutta kukaan ei sotkeutunut sekavaan vyyhtiini. Ennen kaikkea rehellisyys auttoi. Se, että pystyi uskomaan toisen ihmisen sanoihin ja tunteisiin. Ja se, että omat tuntemukseni olivat tosia. Kun mielestäni näin juovan ihmisen sisälle mikroskooppisen tarkasti ja hän kielsi kaiken ja sepitti mustan valkoiseksi, niin ajan myötä en enää ymmärtänyt, mikä on totta ja mikä valhetta. En voinut enää luottaa omaan arvostelukykyyni ja ymmärrykseeni.

Kävin ryhmässä kerran viikossa ja ajattelin useasti viikon aikana ryhmässä esiin tulleita asioita. Toipumiseni tapahtui hitaasti viikko viikolta. En voi sanoa mitään tiettyä käännekohtaa, jolloin olisin ymmärtänyt oman toimintani järjettömyyden. Muistan ainoastaan sen, miten jo ensimmäisten kuukausien aikana aloin kohdistaa ajatukseni itseeni ja oman hyvinvointini parantamiseen sen sijaan, että olisin vatvonut ympärivuorokautisesti toisen tekemisiä. Kun katse oli kohdistettu itseeni, aloin pala palalta rakentaa toisenlaista elämää. Ehkä kolme vuotta ryhmässä käynnin jälkeen uskalsin jo pitää kokonaisen vapaan viikonlopun tai uskalsin lukea muutakin kirjallisuutta kuin työhön liittyvää ilman voimakasta syyllisyyttä.

Elämääni on tullut tasapaino, jossa on monta omaa hyvinvointia tukevaa osaa. Töitä osaan tehdä kohtuullisesti, joskus myös viikonloppuisin, mutta silloinkin ilolla ja kohtuudella. Olen oppinut vaikuttamaan niihin asioihin, joihin minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja jättänyt rauhassa odottamaan ne asiat, joihin en voi juuri sillä hetkellä vaikuttaa. Tämä rauhoittaa suuresti, kun ei tarvitse pusertaa väkisin norsua pienen kallionhalkeaman läpi.

Elämä on tarjonnut myös yllättäviä käänteitä liittyen juovaan mieheeni, nykyisin ex-mieheeni. Hän ei enää juo, mutta siihen liittyy vakavia terveydellisiä ongelmia. Olen iloinen siitä, että tunnistan hänessä poissa olleen entisen minuuden. Hän on aina ollut hyvä ihminen ja näen nyt selvästi tuon hyvyyden, kun alkoholi ei sotke hänen persoonaansa. Hinta juomattomuudesta on ollut kova, ehkä liiankin kova. Tiedän kuitenkin, ettei juominen tai juomattomuus ole minun käsissäni, ei ollut, eikä tule olemaan myöskään jatkossa.

Tiina 

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 2/2022