Toivoa toivottomuuteen

"Oli tavattoman lohdullista kuulla, että siitä toivottomuudesta voi selvitä ja löytyy paikka, jossa kukaan ei neuvo tai käske tehdä jotain. Suurin oivallus heti alkuun oli se, että alkoholistipuolisoni ei juo takiani, se ei ole minun syyni ja se on sairaus, joka sairastuttaa läheisetkin.  "

Toivoa toivottomuuteen

Oli kesän loppu vuonna 2022, toivottomuus oli kietonut verkkoonsa. Tämäkin parisuhde ui alkoholin täyteistä kesää. En enää tuntenut itseäni ja käyttäytymiseni oli aivan järjetöntä. Olin sitä mieltä, että jotain pitää tehdä tai minua ei enää kohta ole. Sain sanottua ääneen, miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn.

Puolisoni myönsi samalla, että ehkä tässä on nyt tullut ryvettyä alkoholin vietävänä hieman turhan syvässä suossa. Varasimme yhteisen ajan A-klinikalle. Siellä selvisi, että hänellä on jo aiemmin ollut asiakkuus A-klinikalla ja oma hoitajakin löytyy. Sain myös oman hoitajan läheisen ominaisuudessa, sitäkään en tiennyt, että sellaista on tarjolla. Tämä hoitaja oli oikein ihana ja jutustellessamme ymmärsin, miten kaikki menneet käsittelemättömät alkoholistiset parisuhteet ovat jättäneet jälkensä ja muuttaneet minua ihmisenä. Tuli sellainen olo, että tämä ei riitä, tarvitsen jotain muutakin apua, mutta en tiennyt mitä tai mistä etsiä.

Siinä sitten etsin useana päivänä netistä alkoholistille sopivia tapoja työstää omaa asiaansa. Kai jotain katsoin itsellenikin. Sitten erään työpäivän päätteeksi, kun kaikki tuntui kaatuvan niskaan, avasin vielä Facebookin ja aikajanalle putkahti Al-Anonin mainos. Avasin linkin, mutta en jäänyt lukemaan. Suljin koneen ja lähdin huolesta soikeana ajamaan kotiin, kun en ollut aamun jälkeen saanut puolisoa kiinni puhelimella. En enää muista oliko seuraava päivä, mutta palasin uudelleen sivuille, jonka linkin olin avannut. Luin mitä Al-Anon on ja etsin asuinpaikkakuntani ryhmää. No, löysin ryhmän, mutta se oli kesätauolla. Laitoin ylös "kuun ensimmäinen maanantai on avopalaveri".

Tuli elokuun ensimmäinen maanantai, mutta unohdin koko asian, koska elämä oli niin sekavaa. Seuraavalla viikolla mainitsin Al-Anonista A-klinikalla omahoitajalle. Hän sanoi, että ei tällä hetkellä tiedä miten ryhmä kokoontuu, mutta kannusti ottamaan selvää. Hän sanoi vielä, että se voisi olla kaltaiselleni oikein hyvä paikka. Siitä rohkaistuneena laitoin sähköpostia seuraavan viikon palaveri- päivänä puolitoista tuntia ennen palaverin alkua. Oletin siis, että vain avopalaveripäivänä voisi ryhmään lähteä mukaan. Sain lämpöisen tervetulotoivotuksen puolisen tuntia ennen ryhmän alkua. Sanottiin, ettei haittaa, vaikka tulisin vähän myöhässä. Muistan, kuinka istuin kotipihassa autossa lähdössä kauppaan.

Ajoin kokoontumispaikan eteen parkkiin. Sähköpostiini vastannut ihminen seisoi portilla. "Oletan, että sinä laitoit sähköpostia," hän sanoi, kun tuli kadun yli. Tietenkin minua jännitti, mutta kun olen tällainen suupaltti, en epäillyt hetkeäkään, kun kierros kohtasi minut loppupäässä, avata omaa elämääni ja sitä toivottomuutta, joka silloin oli ylitsepääsemätöntä. Oli tavattoman lohdullista kuulla, että siitä toivottomuudesta voi selvitä ja löytyy paikka, jossa kukaan ei neuvo tai käske tehdä jotain. Suurin oivallus heti alkuun oli se, että alkoholistipuolisoni ei juo takiani, se ei ole minun syyni ja se on sairaus, joka sairastuttaa läheisetkin.

Aiemmassa parisuhteessa syy puolison juomiseen oli aina loppujen lopuksi minun syyni, vaikka nykyinen puolisoni ei koskaan ole sitä syykseni laittanut, se oli niin syvälle iskostettu. Askel kerrallaan kohti toivoa tässä on kuljettu puolitoista vuotta, paljon on mahtunut monttuja ja ylämäkiä ja välillä se toivottomuuden synkkä pilvi yrittää vallata mielen. Mutta Al-Anon-ryhmä ja -ohjelma luovat uskoa ja toivon pilkahdukset hajottavat synkän toivottomuuden pilven. Maanantai-illat ovat toivon iltoja, niistä en luovu. Vieläkin uskon, että jonain päivänä se toivon aurinko paistaa meidän molempien yläpuolella. Se ei ole tänään eikä huomenna, nyt vain säteet muistuttavat sen olemassaolosta. Jokainen alkoholisti- puolison sana, jossa hän ymmärtää omaa tilaansa saa toivon pilkahduksen välähtämään. Ihana kevään aurinko muistuttaa tulevasta kesästä. Toivon, että se ei olisi alkoholista kostea. Muistan, että minulla on oma elämä elettävänä ja lupa nauttia niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Jos se ei onnistu yhdessä, saan tehdä sen yksin ilman, että pitää potea huonoa omaatuntoa. Minä keskityn huolehtimaan itsestäni ja siitä, että ne toivon pilkahdukset pitenevät päivä päivältä ja askel askeleelta.

Sanna - alkoholistin puoliso  

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 05/2024