Ostoskori
0
0,00 €
Uskallanko luottaa
01.03.2023
"Kun toisen ryhmäläisen kanssa purkaa mieltään ja jakaa ajatuksia, asioita ei tarvitse vatvoa eikä veivata liian pitkään. Se ei johda minnekään, mutta ohjelman ohjaama myötäeläminen ja tuki auttaa jaksamaan."
Koko vuosi oli ollut täynnä huolehtimista läheisistä ja itsensä kiireisenä pitämistä niin että tuskin uskalsin pysähtyä kuuntelemaan miten voin ja "mitä mulle kuuluu". Useammin kuin kerran huomasin ottavani henkistä etäisyyttä toisista ja vajoavani niin itsesääliin kuin surkutteluunkin. Kävin kuitenkin ryhmässä säännöllisesti ja ystävien tuki pitikin pinnalla ja auttoi arjessa.
Olimme pitkään miettineet pidempää lomaa talvikuukausien ajaksi, ja kun matka ja asunto oli varattu, niin päädyimme lähtemään Espanjan aurinkorannikolle pariksi kuukaudeksi. Lähtiessä tunsin helpotusta päästää irti arkiasioista sekä monenlaisista huolehtimisista. Sieluni silmillä näin itseni lepäämässä rentoutuneena ja vapaana kaikista maailman murheista.
Perillä totesin, että on ihanaa nukkua pitkään, kävellä ilman päämäärää auringonpaisteessa sen sijaan, että lapioisi lunta auton katolta tai jäätä tuulilasista. Halusin oppia olemaan tälle päivälle ja hetkelle läsnä niin, että kuulisin meren kohinan ja tuntisin auringon säteet ja huomaisin miten onnellinen olen raitistuneen alkoholistin kanssa. Että muistaisin miten tähän on päästy ja sen, että mikään ei ole itsestään selvää.
Jonkin ajan kuluttua sain kuitenkin huolestuttavia uutisia perhepiiristä, vakavaa sairastumista ja epävarmuutta. Pelot palasivat saman tien, samoin syyllisyys siitä, että olen lomalla vaikka kotona on vaikeuksia. Mitä voin tehdä, kun en voi tehdä mitään. Pelokkaat ajatukset valtasivat mielen ja vatvoin niitä edestakaisin, mitä jos ja mitä jos ei... Niin helppoa on antaa pelolle valta ja alkaa murehtia kaikenlaista, sitä mitä ehkä tapahtuu ja mitä jos ei tapahdukaan. Omassa päässä käyty keskustelu ei johtanut mihinkään, ei poistanut epävarmuutta eikä lähentänyt muihin. Pääni ei osannut lomailla, ei päästää irti eikä hellittää. Ympäristön vaihdosta huolimatta olin lähtöpisteessä enkä hallinnut tilannetta, en omaa enkä toisten elämää. Mikä avuksi?
Onneksi on ohjelma ja Al-Anon ystävät puhelinyhteyden päässä. Miten rauhoittavaa olikaan, kun sain puhua ja tulin kuulluksi. Välimatkasta huolimatta läheisyys tuntui koko kropassa rentouttavalta. Ihmissuhteet jotka olin ryhmissä saanut, auttoivat voimaan paremmin ja auttoivat kyseenalaistamaan monet luuloni ja asenteeni. On asioita, joille en voi mitään olin sitten missä paikassa tahansa ja iskulause Hellitä ja anna Jumalan ohjata muistutti siitä. Ohjelman merkitys punnittiin taas ja kiitollisuus sen piiriin löytämisestä palautui. Kun toisen ryhmäläisen kanssa purkaa mieltään ja jakaa ajatuksia, asioita ei tarvitse vatvoa eikä veivata liian pitkään. Se ei johda minnekään, mutta ohjelman ohjaama myötäeläminen ja tuki auttaa jaksamaan.
Etukäteen tiesin, että Torreviejassa kokoontuu AA-ryhmä ja perillä kuulin, että joka torstai ryhmässä on avopalaveri, johon Al-Anonit sekä muutkin kiinnostuneet ovat tervetulleita. Olin ajatellut pitää lomaa myös ryhmässä käymisestä, mutta kun menin torstain avoryhmään, tiesin meneväni uudelleen seuraavana torstaina. Ystävällinen vastaanotto, tuttu ohjelma ja hyvä henki edesauttoivat omaa toipumistani ja sitä myötä lomanikin onnistumista. Torreviejan AA-ryhmä kokoontuu kirkon lähellä seurakuntatalossa. Sinne on helppo osata ja Al-Anonit toivotettiin erityisen tervetulleiksi torstaiseen avoryhmään. Ryhmä on siis suomenkielinen.
Terveiset auringosta Hannele