Vapaus ja vastuu

"Kun vähitellen sain käyttööni ja pystyin ottamaan vastaan Al-Anonin toipumisohjelman ja sen kaikki askeleet, aloin vähän kerrallaan nähdä itseni ja oman toimintani. Olen alkanut ymmärtää, millainen ihminen olen ja miksi minusta on tullut tämmöinen."

 Kun tulin Al-Anoniin en yhtään tiennyt, kuinka paljon yritin pitää kiinni ja ohjata läheisiä ihmisiä ja asioita elämässäni. Luulen, että tulin ensimmäiseen Al-Anon-kokoukseen, koska pelkäsin, että pari vuotta AA:ssa raittiina ollut puoliso jättäisi minut. Elämä oli muuttunut. Olin onnellinen, että puoliso oli raitis. Minun ei tarvinnut enää pelätä, että hän kännipäissään tekisi jotain peruuttamatonta, vahingoittaisi itseään tai jotakuta muuta. Enää ei tarvinnut valvoa öitä ja jännittää, mitä tapahtuu, kun hän tulee kotiin. Ei tarvinnut pinnistellä valvotun yön jälkeen töissä. Mutta... moni asia, mitä olin kuvitellut raittiista elämästä puolison kanssa, ei lainkaan toteutunut. Ja minä en ollut muuttunut. En yhtään ymmärtänyt, että minussa tapahtuvalla muutoksella olisi enemmän vaikutusta omaan onneen kuin sillä, että saisin ohjailtua toista ihmistä. En osannut pyytää enkä ottaa vastaan apua itselleni. Olin vaan vaihtanut vähän siistimpään vuoristorataan.

Edelleen omaa elämää ohjasi se, miten toinen ihminen voi. Edelleen yritin saada hänet voimaan hyvin, että hän eläisi niin kuin toivon. En pelännyt, että hän alkaisi juomaan. Mutta kuvittelin, että jos vain osaisin toimia oikein, saisin mitä haluan. Mutta koska en halunnut ärsyttää, en toiminut avoimesti, vaan jatkoin samaan tapaan kuin juovan puolison kanssa. En siis kertonut, mitä toivon, mitä haluan, mitä kaipaan. Annoin vain ymmärtää. Katseilla, eleillä, sävyillä. Pelkäsin, että minulle suututaan ja minut hylätään, jos sanon ääneen ajatukseni. Yritin välttää ristiriitoja ja välttyä joutumasta ärtymyksen, suuttumuksen, arvostelun tai vihaisen katseen kohteeksi. Voiko semmoisesta seurata mitään hyvää perheelle, minulle tai lapsille tai puolisolle.

Kun vähitellen sain käyttööni ja pystyin ottamaan vastaan Al-Anonin toipumisohjelman ja sen kaikki askeleet, aloin vähän kerrallaan nähdä itseni ja oman toimintani. Olen alkanut ymmärtää, millainen ihminen olen ja miksi minusta on tullut tämmöinen. Olen tutustunut itseeni ja vähän kerrallaan nähnyt omat tekoni ja valintani ja ottanut vastuuta omasta tunne-elämästä ja kaikesta siitä, mitä se on saanut minut tekemään tai jättämään tekemättä. Ymmärrän ainakin jotenkin, missä pelon juuret ovat. Ymmärrän, että pelkoon on joskus ollut aihetta ja että on ollut viisasta vaieta ja väistää. Ymmärrän myös, että jäin selviytymiskeinojeni vangiksi. En ymmärtänyt sitä silloin enkä osannut pyrkiä siitä pois. Vankilasta vapautumiseen sain avun Al-Anonista, vaikka ehkä etsinkin sieltä alussa jotain muuta.

Muutos on vienyt aika paljon aikaa eikä ole aina ollut helppoa. Jos en olisi voinut jakaa näitä pelon, häpeän ja katumuksen, vihan ja surun kokemuksia toisten Al-Anon-jäsenten kanssa, en olisi uskaltanut lähteä toimimaan toisin. En olisi jaksanut opetella uskomaan, että jokin itseäni suurempi voima voisi palauttaa terveyteni. On ihmeellistä, että kun näen itsessäni sekä hyvän että pahan, voin alkaa antaa anteeksi sekä itselle että muille. Vähitellen. Sekin on ihmeellistä, että suostun muutoksen hitauteen ja siihen että elämä on edelleen yhtä moninaista kuin ennenkin. Tarvitsen ja saan edelleen elämässä monenlaisia kokemuksia, vaikken niitä aina haluakaan. Monet toiveeni eivät koskaan toteudu, mutta aina joskus saan yllättyä iloisesti.

Aya  

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 2/2021